Tarkkoja siirtoja

¹ Tarkasti ottaen fragmentin ideaan ei kuitenkaan liity vaatimusta lyhyydestä. Satojen sivujen mittainen teksti voi sekin olla fragmentti, semminkin jos se loppuu selkeän klausuulin sijaan esimerkiksi kolmeen pisteeseen. Garrigues muistuttaa myös, että esimerkiksi Barthes’in mukaan kaikki teokset ovat fragmentteja. (Garrigues 1995, 32–33.)

² Salah Stétié on todennut, että kaikki runous on fragmentaarista. Tämän vuoksi juuri typografia, eli valkoinen tila, muodostaa fragmenttien fenomenologisen perustan. (Garrigues 1995, 116.) Toisin sanoen valkoinen tila erottaa fragmentin teksteistä, joissa eri fragmentit syntetisoidaan esimerkiksi Bachelardin tarkoittamassa mielessä kokonaisuudeksi (jota ylläpitävät esimerkiksi säkeet, isotoopit ja konjuktiot) (vrt. Bachelard 2003, 40–41, 44–45.).

³ Garrigues katsoo, että tämän vuoksi Riffaterre’in luoma matriisin käsite ei sovi fragmenttien analyysiin. Matriisin sijaan fragmentaariset tekstit lähestyvät sanomatonta (indicible). (Garrigues 1995, 52.)

⁴ Garrigues asettaa valkoisen tilan vastavuoroiseen suhteeseen myös kielen kyvyn ja kyvyttömyyden kanssa: ”Le blanc typographique signifie et symbolise au même titre que l’écrit: l’un et l’autre s’arrêtent, disent ce qu’ils ne disent pas, ne disent pas ce qu’ils disent, parole plurielle à l’écoute de sa différance, recueillie puis dispersée, recuillant puis dispersant” (Garrigues 1995, 134).

⁵ Barthes näkee tämän nimenomaan fragmentille ominaisena nautintona: ”Liking to find, to write beginnings, he [=Barthes] tends to multiply this pleasure: that is why he writes fragments: so many fragments, so many beginnings, so many pleasures (but he doesn’t like the ends: the risk of the rhetorical clausule is too great: the fear of not being able to resist the last word)” (Barthes 1994, 94).

⁶ Sade’in lukemisen erityisyys tulee esille aikamuodossa (pluskvamperfekti), joka nostaa sen esille tavasta (imperfekti). Tämän logiikan mukaan Barthes olisi voinut muodostaa biografeemin jokaisesta Fourierin lukemasta kirjailijasta. Toisin sanoen tässä, koska kyseessä on teoksen viimeinen lause, Barthes’in kirjoittamista motivoi halu muodostaa eräänlainen loppukaneetti biografeemien ”periaatteiden” kustannuksella. Toisaalta pluskvamperfekti voidaan lukea niin, että se että Fourier oli lukenut Sade’ia kertoo kaiken...

Bachelard, Gaston (2003). Tilan poetiikka. (La poétique de l’espace, 1957) Suom. Tarja Roinila. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Nemo.

Barthes, Roland (1980/1971). Sade, Fourier, Loyola. Paris : Éditions du Seuil.

Barthes, Roland (1994). Roland Barthes by Roland Barthes. (Roland Barthes par Roland Barthes, 1975). Trasn. Richard Howard. California: Berkeley University Press.

Blanchot, Maurice (2004/1969). L’entretien infini. Plessis-Trévise: Gallimard.

Blanchot, Maurice (2004). Tunnustamaton yhteisö. (La communauté inavouable, 1983) Suom. Janne Kurki ja Panu Minkkinen. Helsinki: Loki-Kirjat.

Char, René (2001). Oeuvres complètes. Paris: Gallimard.

Garrigues, Pierre (1995). Poétiques du fragment. Paris: Editions Klincksieck.