Tarkkoja siirtoja

Kristian Blomberg
Fragmentin osia: apoftegma ja biografeemi



Hän joutui usein perustelemaan varsin harvinaisen termin määrittelyä

Ensi alkuun varsin harvinaiselta vaikuttava apoftegma on käyttökelpoinen esimerkiksi analysoitaessa erilaisia lyhyistä muistiinpanoista (notes) koottuja fragmentaarisia teoksia, kuten René Charin hänen Vastarintaliikkeen aikana tekemistään muistiinpanoista koostuvaa kokoelmaa Les feuillets d’Hypnos (1946). Tämänkaltaisissa kokoelmissa mainitaan henkilöitä ja paikkoja sekä näiden ominaisuuksia niiden singularisuuksia korostaen. Samalla ne saavat apotti Sisoesin tavoin metaforisia ulottuvuuksia osana kokonaisuutta, vaikka eivät olisi merkintöinä (ainakaan erityisen) merkityksellisiä. Näin on esimerkiksi seuraavien kokoelman Les feuillets d’Hypnos fragmenttien kohdalla:
#27: Léon affirme que les chiens enragés sont beaux. Je le crois. (Char 2001, 181.)
(Léon vakuuttaa että vesikauhuiset koirat ovat kauniita. Uskon sen.)
#47: Martin de Reillanne nous appelle: les Catimini (Char 2001, 186).
(Martin de Reillanne’illa on meille nimi: Salamyhkäiset.)

Fragmentti 27 olisi vain mielipide, jonka puhuja vahvistaa, ellei kokonaisuus avaisi siihen vertauskuvallista lukutapaa: voidaan kuvitella tilanteita joissa vesikauhun myötä kuolettava mutta kestävyyttä ja sinnikkyyttä synnyttävä raivo on kaunista. Fragmentti 47 puolestaan liittyy poikkeuksellisiin olosuhteisiin kuvaamalla, kuinka pejoratiivisesta ja hieman tummempiin jauhoihin viittaavasta määreestä ”salamyhkäiset” (catimini) voi tulla olosuhteiden myötä positiivisesti latautunut (Catimini). Ison kirjaimen käyttäminen yksilöimään sana ryhmän kutsumanimeksi korostaa tätä. Samalla fragmentista on myös luettavissa teoksessa muodostuva yhteisöllisyyden (tai ”tunnustamattoman yhteisön”, vrt. Blanchot 2004) kokemus.

Biografeemi

Barthes esitteli biografeemin käsitteen teoksessaan Sade, Fourier, Loyola (1971). Se on pienin elämäkerrallinen yksikkö, jota ei ole asetettu palvelemaan elämänkerrallisen kerronnan syy-seuraus -suhteita. Biografeemin laadullisia määreitä ovat ystävällismielisyys, kursailemattomuus ja se, että se korostaa erilaisia häilyvyyttä, katkoksia ja muutoksia kuvaavia yksityiskohtia. (Barthes 1980, 14.) Biografeemit siis tekevät elämänkerran kohteena olevan henkilön ”todentuntuiseksi”, vaikka – ja samalla juuri sen takia – eivät asetu palvelemaan hänestä kerrottua tarinaa. Samalla, koska ne eivät kuulu sen laajan elämänkerrallisen kertomuksen syy–seuraus -suhteiden piiriin, ne ovat tarinaan nähden fragmentaarisia. Esimerkiksi seuraava biografeemi markiisi de Sade’in elämästä korostaa juuri tätä ulottuvuutta:
Sade, transferé brusquement de Vincennes à la Bastille, fait toute une histoire parce qu’on ne lui a pas laissé emporter son gros oreiller, sans lequel il ne peut dormir, car il lui faut être couché la tête extraordinairement haute: « Ah! les barbares! » (Barthes 1980, 185).
Sade nosti oikein kunnon metakan kun hänet yllättäen siirrettiin Vincennes’istä Bastiljiin, sillä hänen ei annettu ottaa mukaansa suurta tyynyään, jota ilman hän ei kyennyt nukkumaan, sillä hänen täytyi maata pää epätavallisen korkealla: ”Ah! Barbaarit!”

Muodoltaan Barthes’in Fourierin ja de Sade’in elämistä kokoamat biografeemit vaihtelevat aukeaman mittaisista proosateksteistä neljän sanan mittaiseen lauseeseen ”Fourier avait lu Sade”. Se tosin on Barthes’in biografeemista antamien suppeiden määritelmien kannalta kiinnostavassa risteyskohdassa. Lause on teoksen viimeinen, se ei ole biografeemina erityisen puhdas6, ja kertookin ehkä enemmän Barthes’in mieltymyksestä teoreettiseen runouteen ja oivaltaviin havaintoihin kuin johdonmukaisuuteen. Samalla siihen kuitenkin kiteytyy yksi biografeemin keskeisimmistä määritelmistä, jota en ole vielä ottanut esiin: lukunautinto vahvistaa sen totuudellisuuden (Barthes 1980, 14).

Toisinaan hän osasi päättää jaarittelunsa, olen kuullut.

Esitän, että biografeemi eroaa apoftegmasta seuraavista syistä. Biografeemit, vaikka eivät muodosta eheää elämäntarinaa, näyttävät eri puolia selkeästi rajautuvasta kohteesta, eli historiallisesta henkilöstä. Biografeemien puhuja on Barthes’in määritelmien ja esimerkkien perusteella ulkopuolisen kertojan historiallisuutta osoittava ääni. Barthes’in kaikki biografeemit on kirjoitettu yksikön kolmannessa. Aikamuodot vaihtelevat yksittäisiä tapahtumia kuvaavan historiallisen preesensin sekä taustoja ja tottumuksia kuvaavien imperfektien välillä. Monimerkityksisyyden sijaan biografeemeja luonnehtii lukunautinto.

Apoftegmassa puhuja ja hänen kaikkivoipaisuutensa puheen muodostajana sen sijaan näkyy joko siten, että hän kertoo eteenpäin (”Il disait”) tai siten että hän reagoi jollain mietteellä tai pienellä asennonvaihdoksella (”Je le crois”) apoftegman singulaariseksi määrittyvän kohteen toimintaan tai tottumuksiin. Samalla apoftegmaan syntyy puhujan asenteen ja puheen kohteeseen nähden tapahtuvan historiallisen etäisyyden myötä sitä laajentava ja sen merkitystä vertauskuvallisuuteen kahdentava konteksti.

Apoftegmalla on kätevä erottaa lyhyitä tekstejä joilla on selvä, esimerkiksi nimeämisen kautta luotu, suhde maailmaan, mutta joilla tuntuu olevan pelkkää lukunautintoa (biografeemi) monimerkityksisempi tehtävä – ja jotka eivät kuitenkaan ole kyllin itsenäisiä toimiakseen varsinaisina fragmentteina.