Tarkkoja siirtoja

Johdanto
Tarkkoja siirtoja on julkaistu 14.12. 2005 professori (ma.) Erkki Vainikkalan 60-vuotispäivän kunniaksi.


Turkkilaisesta nukesta kertoo 1700-luvulla syntynyt shakkitarina. Laatikkomaisen pelilaudan ääressä istui turkkilaiseen asuun puettu luonnollisen kokoinen nukke, joka kerta toisensa jälkeen voitti vastaansa asettuneet pelaajat.

Automaatin koneisto esiteltiin aina ennen näytöstä. Laatikoiden ovista näkyi rattaita ja vipuja, jotka pelin alettua raksahtelivat, kun nuken vasen käsi siirsi nappuloita.

Todellisuudessa laitteen sisään oli peilien avulla piilotettu taitava shakinpelaaja, joka ohjasi nuken liikkeitä.

Napoleon halusi Euroopan valloitusretkellään pelata turkkilaista vastaan, Walter Benjamin käytti nukkea vertauskuvana avatessaan historiallis-filosofiset teesinsä (ks. Messiaanisen sirpaleita, 1989, 177), ja mekin olemme siihen turvautuneet. Kesällä 2005 pyysimme avoimella kirjeellä Erkki Vainikkalan ystäviä ja työtovereita mukaan verkkojulkaisuun tekstillä, joka jollakin tavoin liittyisi juhlakirjan kohteen kirjoituksiin, käsitteisiin ja elämään.

Lopputulemasta näkyy, että kone alkoi raksuttaa. Toimituskunta on yrittänyt ryhmitellä tekstejä, asetella vipuja ja rattaita, jotta kone toimisi. Ensi silmäyksellä avausten ja siirtojen moninaisuus voi hämmentää. Yksi piirre niitä kuitenkin yhdistää. Ne kaikki viittaavat nuken sisällä pelaavaan mestariin.



Onnittelemme Erkki Vainikkalaa hänen 60-vuotispäivänsä johdosta.

Toimituskunta