Tekstin mukana kulkevat sitä tukevat kuvat ja graafiset elementit, jotka mielellään liitetään asiayhteyteen sitä tukevaksi ja / tai selventäväksi osaksi. Monasti kuva voi kertoa enemmän kuin teksti ja kuvilla voidaan kertoa sellaista, mitä ei tekstiin saada mahtumaan. Korrektia on myös laittaa kuvatiedot ( kohde ja siihen läheisesti liittyvät tiedot, kuvaaja, julkaisuvuosi, lähde josta kuva otettu sekä lähdeviitetiedot) joko kuvan välittömään yhteyteen tai posterin alalaitaan. Pidä teksti suhteellisen vähäisenä, mutta kuitenkin niin laajana, että asia tulee selkeästi esille ja on ymmärrettävää. Kuvan ja tekstin keskinäisestä suhteesta mainittakoon, että tekstiä ei kannata posteriin laittaa kahta kolmasosaa A4-kokoista tekstidokumenttia enempää, vaikka lopullinen koko olisikin vaikkapa A1-tai A0-koossa.
Mitä suurempi posteri on, sitä kauempaa sitä yleensä katsotaan, mahdollisesti myös heikoissa valaistusolosuhteissa. Silloin myös tekstin täytyy erottautua paremmin; niinpä A4-paperille tehty teksti toimii myöskin isossa koossa. Kaikkein suurimmissa postereissa on mahdollista hieman joustaa rivien määrässä, mutta jo A4-kokonaan on liian suuri määrä tekstiä, jos posteriin aioitaan laittaa muita elementtejä. Kuvat vievät yllättävän paljon tilaa tekstiltä useissa postereissa.
Postereiden koot seuraavat Suomessa A-sarjan mitoitusta varsin tarkkaan. Varsinaisesti ensimmäinen posteriksi laskettava A-sarjan standardi on A3-kokoinen työ. Poikkeuksia saattaa tietenkin tulla ja järjestäjät saattavat laskea posterimitoituksen esimerkiksi seinäalan mukaan per osallistuja. A-sarjan standardit ovat nähtävissä kappaleessa, joka käsittelee kirjapainoja ( Kirjapainossa-osio ). Posterin tekijällä on valittavanaan työnsä pohjaksi joko vaaka- tai pystysuuntainen paperi. Tulostus tapahtuu joko printterillä tai tulostuspalvelussa tai väripainossa. Varsinaisesti postereista ei ole luotu kaikkialla voimassaolevia yhteisiä muotoja, mutta eräitä lähinnä tekstiosien hierarkiseen järjestyneisyyteen liittyviä tapoja on vakiintunut sekä meillä että maailmalla.
Tekstikenttien jaossa ja asettelussa voidaan käyttää apuna palstoitusta, kuten sanomalehdissä. Paperin orientaatoista riippuu, montako palstaa työhön voidaan sijoittaa. Useinmiten pystysuuntaisessa työssä on vain yksi tai kaksi palstaa. Vaakasuorassa olevalle paperille tehdään yleensä kaksi tai kolme palstaa. Kun palstoja on liikaa, ne muuttuvat kapeiksi ja aiheuttavat ongelmia tekstin hahmottamisessa, kun rivit lyhenevät vain muutaman sanan mittaisiksi. Nykyään on vakiintunut ohjeeksi palstoituksessa postereiden kohdalta noin 11 "sanan" rivi englanninkielisissä maissa. Suomessa voitaisiin soveltaa 7-8 sanan riviä, sillä meiltä puuttuvat the, as, is yms. sanat. Eli periaatteessa tämä "11 sanan sääntö" ratkaisee palstoituspulmat helposti: myös silmillä näkee palstoituksen rytmit ja apuna voidaan käyttää vaikkapa grid-ruudukkoa. Usein käytetään myös vapaata kappaleiden sijoittelua, jossa teksti voidaan asetella epäsymmetrisesti pinnalle tai jopa objektien sisään.
Kaksipalstainen toteutus antaa useinmiten enemmän mahdollisuuksia otsikoiden, kuvien ja tekstin sijoittelussa. Palstojen ei aina tarvitse sijaita sivun keskellä, eikä niiden tarvitse olla yhtenäisiä koko matkalta. Gridi-pohjaa käytetään monasti apuvälineenä aineiston asemoimiseen ja yhtenäisen graafisen ulkoasun saamikseksi. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että apuruudukkoa (ikäänkuin ruutupaperia) hyväksi käyttäen saadaan kaikki kappaleet tai palstat pysymään linjassa suhteessa toisiinsa sekä samankokoisina. Tämä tekstipinnan jako auttaa myös suunnittelemaan kuvamateriaalien ja graafisten elementtien sijoittelua pinnalle. Sivupohjan pinnat jaetaan matemaattisesti, jolloin sivupohjalle tehdään pysty- ja vaakarivit eli grid. Yleensä grid määritellään luotaessa uusi sivumalli eli sivupohja ja siinä määritellään aluksi:
Toinen apuväline useimmissa ohjelmissa on mittaviivoitus (rulers) joiden avulla voidaan luoda suoria vaaka-ja pystylinjoja pinnalle. Näiden avulla saadaan elementit sijoitettua paikoilleen ja mittasuhteet pysyvät varmasti samoina läpi työn, jolloin tuloksena on yhtenäinen ulkoasu.Tehostekeinoina voidaan käyttää värillisiä tekstilaatikoita eseimerkiksi koko palstan leveydeltä tai osoittamaan keskeisiä asioita kuten esim. ingressiä. Myös kappaleiden väliin on hyvä jättää tyhjää tilaa, jotta lukijalle jäisi pieni hetki lukemansa tiedon sulattamiseen. Tyhjä tila toimii myös tehostekeinona.
Teksti koostuu otsikoista, ingresseistä, kuvateksteistä, väliotsikoista ja leipätekstistä, joille kaikille annetaan oma typologinen ilmeensä, joilla ne erottuvat toisistaan. Typologisella ilmeellä tarkoitetaan fonttivalintaa, sen erilaisia sisäisiä muotoja, fonttien pistekokoja jne. Eli näissä kohdin tehtyjä valintoja noudatetaan koko työn läpi. Huomioitava on, että posteria katsotaan noin 1,5 metrin päästä ja tältä matkalta tulee tekstin olla yhä luettavissa: tämä vaikuttaa olennaisesti posterin osien kokoon: suosituksena on, että leipäteksti tulisi olla mielellään 18 pts; vähintään kuitenkin 14 pts A3-kokoisessa työssä. Fonttikoko kasvaa suhteessa siirryttäessä isompiin töihin. Otsikon koko määräytyy sekä leipätekstin että posterin koon mukaan; yleisesti voidaan suosittaa A3-koossa otsikolle 42 pts ylöspäin. Väliotsikoiden tulee olla 2 pts suurempia kuin leipäteksti. (Oletuksena on läpi tekstin, että posteri eli juliste on A4-kokoa suurempi, tässä tapauksessa A3-koossa)
Tekstiin tulee jättää taukoja - tyhjää tilaa kappaleiden väliin, jotta katsojille tulee pakollinen tauko lukemisesta, jonka aikana he voivat sulattaa vastaanottamaansa tietoa.
Otsikko on kooltaan suurin yksittäinen tekstielementti, selkeästi omassa luokassaan, jopa 30-40 pts suurempana kuin seuraava fonttikoko. Keskimäärin otsikkoteksti voi paperin koosta riippuen olla jotakin yli 42 pts. Esimerkiksi A2-koossa se voi olla noin +/- 72 pts luokkaa. Suhteuta aina posterin kokoon.
Nämä yritys- ja tutkijatiedot tulevat hieman pienemmällä pistekoolla eikä niitä yleensä kirjoiteta isoilla kirjaimilla, vaikka otsikko niillä voidaankin kirjoittaa. Oma nimi ja muut tiedot ovat hierarkkisesti alempana, joten ne tulevat hieman pienemmällä fonttikoolla kuin otsikko. Yleisesti ottaen voidaan käyttää suhdearvona noin 15 pts otsikon fonttikokoa pienempää; otsikko 72 pts, tekijätiedot noin 55 pts. fonttikoolla.
Otsikon alapuolelle oma nimesi ja tittelisi (oppiarvosi) sekä joko otsikon yläpuolelle logon kera edustamasi instanssi sekä nimesi yhteyteen (ylä-tai alapuolelle)Yrityksen nimi mahdollisesti uudelleen jos se ei ilmene selkeästi logosta.
Muista käyttää instanssin omaa, virallista logoa ja tunnusväriä. Jos esitellään isompaa joukkoa, kuten projektiryhmää, laitetaan nimet yleensä aakkosjärjestyksessä esille. Tämä voidaan tehdä myös muulla tavoin jos ryhmän kaikki jäsenet ovat esitystavasta samaa mieltä. Kun nimiä on useita, tulee fonttikokoa pienentää niin, että ne eivät vie suhteettoman paljon tilaa otsakekentästä. Ulkomailla käytetään myös nimen yhteydessä valokuvaa.
Usein otsikkoa seuraa ingressi,jonka tehtävänä on täsmentää otsikkoa, kertoa miksi lukijan kannattaa syventyä juttuun. Ajatus etenee otsikosta ingressin kautta varsinaiseen tekstiin ja sen sijainti loogisesti onkin otsikon ja leipätekstin välissä. Kuitenkaan käytännössä meillä Suomessa ingressitekstille ei anneta niin suurta huomioarvoa, vaan se yleensä tulee vain hieman suuremmalla pistekoolla kuin leipäteksti: esimerkiksi +5-+10 pts suuremmalla. Myös lihavointia tai muusta tekstistä poikkeavaa fonttia voidaan käyttää ingressitekstin korostamiseen. Myös värillisellä tekstilaatikolla on huomiota puoleensa vetävä vaikutus. Useimmat lukijat päättävät ingressin perusteella, jatkavatko he lukemista.
Kuvatekstit ovat sisällöllisesti tärkeä elementti, sillä useinmiten tekstistä luetaan ainakin kuvatekstit. Tekstien on aina sijaittava kuvien välittömässä läheisyydessä. Kuvatekstien erottuvuutta muusta tekstistä luodaan joko erilaista pistekokoa käyttämällä (esimerkiksi 2 pts suurempi tai pienempi), lihavoinnilla tai kursiivilla. Mahdollista on käyttää myös muita erotuskeinoja kuten värillistä laatikkoa, rajausta/kehystystä tai muita graafisia keinoja. Viitteet, kuvan tekijänoikeustiedot tai muut itse työn kannalta toissijaiset, mutta pakolliset tiedot voidaan laittaa jopa 10 pts. koolla.
Viitteet, kuvan tekijänoikeustiedot tai muut työn kannalta vähemmän keskeiset tiedot voidaan laittaa posteriin pienemmälläkin, jopa 10 pts koolla: usein nämä tiedot sijoitetaan työn alalaitaan tai viimeisen kappaleen jälkeen jäävälle tyhjälle tilalle. Näistä tiedoista on siis ilmettävä kuvan nimi, kuvaaja, mahdollinen kuvausaika (vuosi) ja -jos mahdollista- kuvauspaikka sekä lähde, josta kuva on saatu. Jos se on esimerkiksi kirjasta, niin on syytä laittaa myös viitetiedot ( kirjan nimi, kirjoittaja, julkaisija, julkaisuvuosi ja julkaisupaikka). Jos tekstissä on käytetty suoria lainauksia joltakin toiselta henkilöltä, lainatusta tekstistään on mukana oltava viitetiedot. Muutoin virallista viittauskäytäntöä ei tarvitse noudattaa posterissa Suomessa. Ulkomailla on yleistä, että myös posteriin merkitään (tutkimus-) viitteet ja viitetiedot; ainakin tutkimuksen kannalta keskeisimmistä lähteistä, joita on käytetty.
Leipäteksti on julkaisun perusteksti ja sitä on verrattain paljon muuhun tekstiin verrattuna. Leipätekstille on ominaista usein kaikkein pienin fonttikoko (pts), joka kuitenkin on tarpeeksi suurta, jotta se voidaan helposti lukea kauempaakin (vrt.lukuetäisyys 1,5 m tai suhteuta paperin kokoon). Leipätekstin tulisi olla vähintään 14 pts, mielellään 18 pts tai jopa enemmän posterin lopullisesta koosta riippuen; huomaa kuitenkin, että jos teet työsi A4-koossa ja se painossa suurennetaan esim. A1-kokoon, niin kirjaimet suurenevat myös.
Leipätekstin kirjasintyypin eli fontin on oltava selkeä ja sellainen, jossa hahmon tunnistettavuus on hyvä. Fonttityypin luettavuuteen vaikuttaa kirjainkoon lisäksi myös kirjainten muodot; pidennetyt kirjaimet kuten myös useat "trendi"kirjasimet ovat usein vaikeammin luettavissa kuin perustekstityypit, kuten New Times Roman, Arial ja vastaavat. Kannatta testata eri fontteja ja niiden kokoja tulostamalla niitä lopullisessa koossa ja lukemalla niitä pieneltä etäisyydeltä (arvioitu vastaanottajan lukuetäisyys). Kirjoita samalla fonttityypillä muutama rivi, jotta luettavuuden erot tulevat peremmin esille. Useinmiten on vältettävä muodikkaita tai modifioituja kirjaintyyppejä kun kyseessä on suuret tekstimäärät, sillä ne ovat monasti vaikeasti hahmotettavissa. Huomaa myös, että leipätekstissä olevat lyhenteet tai muut vastaavat ilmaisut, joiden kirjoitusasu on aina isolla kirjaimilla, kannattaa usein laittaa pari pistettä pienemmällä kuin muu leipäteksti (vrt. kun kyseessä on sellainen instanssi kuin METLA / kun kyseessä on sellainen instanssi kuin METLA)
Esimerkkinä fonteista:
Malli Malli Malli Malli Malli Malli Malli
Kaikki kirjoitettu samalla pistekoolla ja kirjainvälistyksellä, vain fonttityyppiä muutettu. Kokeile luettavuuden parantamiseksi myöskin kirjainten välien suurentamista tai rivivälien koon muuttamista.
Väliotsikoiden tehtävänä on rytmittää ja paloitella pitkiä tekstejä. Ne auttavat lukijaa löytämään kiinnostavat osat jutusta. Väliotsikon tulee erottua leipätekstistä, mutta se ei saa olla liian raskas: liian iso väliotsikko katkaisee lukutapahtuman. Väliotsikot voidaan korvata myös käyttämällä lihavointia osaan kappaleen ensimmäisestä rivistä esim. ensimmäiset kaksi sanaa. Väliotsikko on suunnilleen samaa kokoluokkaa kuin ingressin otsake ( vähintään ingressitekstin koko); noin 5-10 pts. suurempi kuin leipätekstin fontti.
Alaosaan työtä tulee laittaa posterin tekijän nimi; yleensä isommalla kuin lähdeviitteet ja kuvaoikeustiedot eli 12 pts tai enemmän. Tekijä ei nimittäin aina ole sama kuin tutkija ja joskus nimi saatetaan huomata työstä. Se taas yleensä tietää lisää suunnittelutehtäviä, ehkäpä joillekin jopa ammatillista suuntautumistakin.
Usein myös alalaitaan on laitettu edustetun instanssin yhteystiedot: nimi (uudelleen) sekä sen yhteystiedot; osoite, puhelin, www-sivut, sähköposti jne. Yleensä suhteellisen isolla, sillä tällä tiedolla on varsin keskeinen merkitys useille lukijoille jatkoyhteydenpitoa varten.
Sanojen rivivälin koko on luettavuuden kannalta tärkeää. Lukijan silmä ei havainnoi yksittäisiä kirjaimia vaan tavuja ja jopa kokonaisia sanoja. Jotta sanojen muodot hahmottuisivat hyvin, on rivien välissä oltava riittävästi tyhjää tilaa. Mitä pidemmät rivit sen suurempi riviväli on tarpeen. Riviväli on oltava vähintään 1-2 pistettä suurempi kuin kirjaimen pistekoko. Merkkien ja sanojen väli vaikuttaa myös luettavuuteen. Oikea välistystapa tasaa rivit lisäämällä tyhjää vain sanojen väliin. Kirjaimien väliin tyhjää ei pidä laittaa, sillä se haittaa luettavuutta.
Kapeilla palstoilla saadaan monipuolisempia muokkausmahdollisuuksia, mutta se saattaa näyttää liian sanomalehtimäiseltä. Liian pitkät rivit taas väsyttävät lukijaa ja saattavaat helposti sekoittua toisiinsa. Yleissääntö on että mitä suurempi pistekoko tekstillä on, sitä pidemmät rivit.
Tekstilaatikon pituudesta annettu yleinen suositus noin 11 sanaa per rivi ja kappalepituus noin 11 riviä.
Liehu vai ei? Molemmista päistä tasatun palstan ongelmana on, että siinä puututaan sanaväleihin ja näin tekstiin saattaa tulla häiritseviä aukkoja. Tasapalsta ja liehu ovat kuitenkin yhtä luettavia. Olennaisesti tasauksien käyttöön vaikuttaa palstamäärä rinnakkain, liehu ei häiritse yhdellä palstalla, mutta jos niitä on neljä rinnakkain niin se saattaa tehdä pinnasta levottoman näköisen. Liehu = tasaamaton palsta. Liehussa sanavälit ovat yhdenmukaisia mikä parantaa sen luettavuutta. Otsikot on yleensä vasemmalle tasattuja tai keskitettyjä. Älä käytä rivien keskitystä ( molemmat reunat liehuja) tai vasenta liehua ainakaan leipätekstissä.
Leipätekstin rumaa jakautumista kappaleiden vaihtuessa tulee välttää. Minimivaatimus on välttää orporivit: lyhyt rivi ei saa jäädä uuden palstan tai kappaleen alkuun. Sitä ei saa jättää uuden sivun alkuunkaan. Hyvä tapa vaatii välttämään myös leskirivejä, joissa kappaleen aloitusrivi jää yksin palstan tai sivun loppuun.
Huolittele teksti lopuksi eli toisin sanoen katso että välit ovat saman kokoisia, kaikki rivit ovat tasattu samalla tavalla ja kappaleiden välit pysyvät samankokoisina. Kiinnitä huomiota myös kuvateksteihin ja kuvien asetteluun. Tarkasta myöskin oikeinkirjoitus useampaan otteeseen: myöskin ystävilläsi ennen printtausta tai painoon lähettämistä; tutulle tekstille tulee helposti sokeaksi.
Tekstissä toimii vahva kontrasti kuten musta teksti valkoisella tai keltaisella pohjalla. Luettavuutta ei kuitenkaan heikennä, jos tekstin alla on kevyesti n.10 % tai vähemmän pohjaväriä. Harkitusti käytettynä pojaväri tukee typografiaa. Yleisintä värillisten tekstien käyttö on erilaisissa otsikoissa ja lainauksissa, leipäteksteihin useimmiten valitan konventionaalinen musta. Työn tyylistä ja muista visuaalisista elementeistä riippuen, kannattaa aina kokeilla ainakin mielenkiinnon vuoksi, millaiselta värilline teksti näyttäisi työssä. Negatekstejä näkee nykyään jo yllättävän paljon eli siinä on esimerkiksi valkoinen teksti mustalla pohjalla. Ne ovat kuitenkin yleensä huonosti luettavia sellaisenaan ja sen käyttö vaatii normaalia suurempaa pistekokoa ja mahdollisesti jopa lihavointia fonttityypistä riippuen, jotta se näkyisi. Sama tilanne on, jos työssä on voimakassävyinen taustakuva tai jos teksti tulee kuvan päälle.